Käsityöpajat

SepikodaKuressaaren linnan läntisen puolustustornin kellareissa on toiminut jo jonkin aikaa neljä käsityökellaria, tarjoamalla vierailijoille silmäniloa, itsetekemisen riemua sekä myös matkamuistojen hankintamahdollisuuksia. Ränsistyneitä, joskus ruudin ja muiden ampumatarvikkeiden varastona käytettyjä kellaritiloja alettiin entisöidä vuonna 2005, Innostuneet henkilöt yhtiöstä “Saaremaa Sepad”, lasitaiteilija Eino Mäelt ja keraamikko Maila Juns-Veldre kunnostivat ja sisustivat itselleen työpajat ja ryhtyivät niissä kesällä vuonna 2006 työskentelemään esivanhempien tavoin.

Savikoda

Sepänpajassa valmistetaan sekä käyttöesineitä että matkamuistoja, haluamasi esineen voi myös tilata sepältä. Lasipajassa hehkuu kesäisin lasiuuni ja täällä kävijät voivat kokeilla lasinpuhallustaitoja. Keramiikkatyöpajassa valmistetaan dreijakeramiikkaa tai esineet vuollaan valmiiksi käsissä. Kolme-neljä kertaa kesän aikana suuri polttouuni lastataan täyteen aihioita, lämmitetään kuumaksi ja vuorokauden kuluttua on uusi panos valmis myytäväksi.

Vuonna 2011 museo perusti eurotuella viereiseen sammutusvesivarastoon vielä neljännenkin työpajan, ns. kivikodan, jossa tämän alan asiantuntija Taivo Parbus valmistaa dolomiitista matkamuistoja ja antaa kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua kivenlohkomistaitoon.

Tavallaan jännitystä tarjoaa aivan lähellä sijaitseva jousiammuntarata, jossa kuvioammunnan lisäksi voi lyödä käsin kolikoita.

Käsityöpajat ovat avoinna matkailukautena toukokuusta elokuuhun.